Elokuun viimeisenä lauantaina, eli tänä vuonna 26.8., vietetään jo perinteeksi muodostunutta Muinaistulien yötä. Jotkut tuntevat tapahtuman nimellä Venetsialaiset, mutta yhtä kaikki, juhlan kruunaavat illan hämärtyessä syttyvät upeat kokot.

Muinaistulien yö

Muinaistulien yötä vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Entisiakaan tulia käytettiin viestimiseen, mutta nykyään niitä systytetään Itämeren rannikolla symboloimaan Itämeren maiden yhtenäisyyttä ja samalla muistutetaan mereen liittyvästä historiasta ja kulttuuriperinnöstä. Muinaistulia poltetaan myös niiden muistoksi, jotka eivät koskaan palanneet mereltä.

Lisätietoja esimerkiksi

Missä sitten ihailla kokkoa tai juhlia Muinaistulien yötä, jos ei ole omalla veneellä liikenteessä? Kaikkialla rannikolla on mahdollisuus nähdä muinaistulia, mutta tässä muutama vinkki erilaisista tapahtumista Turun seudulla.

Vepsän saari

Vepsässä pääsee ihailemaan kokon lisäksi ilotulitusnäytöstä. Ilotulitus alkaa noin klo 23 ja se on nähtävissä niin saarelta kuin mereltä käsin.

Huom! Muinaistulien yönä ajetaan ylimääräiset vesibussivuorot vakiovuorojen lisäksi seuraavasti:

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon Kylpylällä tarjolla kokon lisäksi mm. musiikkia ja makkaranpaistoa. Muinaistuli sytytetään klo 21.30. Huom! Vain jos metsäpalovaroitus ei ole voimassa.

Muinaistulien yön melonta

Tunnelmallisesta Muinaistulien yöstä pääsee nauttimaan myös valaistuin kanootein melomalla.

Huom! Sitova ilmoittautuminen to 24.8. klo 16 mennessä.

Vanhalinna

Vanhalinnassa vietetään koko perheen Linnavuoren yö -tapahtumaa. Illan aikana vihitään käyttöön myös Viikinkivene Helka.

Kaarina

Kaarinan muinaistulien juhlaa vietetään Littoisten lavalla, jossa musiikista vastaa tanssiorkesteri Yhdet vielä. Kokko ja ilotulitus rannassa klo 22.

Rosalan Viikinkikeskus

Muinaistulien yön kunniaksi viikinkikylä järjestää avoimet ovet klo 18–24 välillä. Muinaistuli sytytetään kylän lahdella klo 21.30.

Tänä vuonna mahdollisuus myös venekuljetukseen mantereelta. Lähtöajat:

Pähkinäisen saari

Pähkinäisen ulkoilusaaressa kokko sytytetään klo 20.

Röölä

Röölässä Muinaistulien yö on kuin toinen juhannus. Röölän rannassa tulet systyteeän noin klo 20–21 isolle laiturille. Ohjelmassa on myös monenlaista musiikkia.

Nauvo

Nauvon Framnäsissä Muinaistulien yötä juhlitaan klo 18–22 ja luvassa onkin iloinen juhla koko perheelle. Kokko sytytetään klo 21:30.

Jurmon saari

Jurmo sijaitsee Saaristomerellä 13 kilometriä Utöstä koilliseen. Muinaistuli sytytetään illalla vierasvenesatamassa, jos määräykset ja sää sallivat.

Killanmäen lava, Kyrö

Killanmäen lavalla Kyrössä tapahtumaa vietetään Venetsialaisten nimellä. Illan tanssimusiikista vastaa Juha Simola yhtyeineen ja keskiyöllä on luvassa ilotulitus.

 

Visit Turku ei vastaa mahdollisista muutoksista.
Kuva: Pixabay