Unessa usein sinun kaduillasi, Turku

Ensimmäinen retkeni Turkuun tapahtui vuonna 1970, kun vanhempani työnsivät minut kuukauden ikäisenä vaunuissa Ruisrockin porteista sisälle. Juuri näin lapsia pitää kulttuurikasvattaa!

Opin kerrasta. Kuusitoista vuotta myöhemmin kärtin rahaa maanviljelijäisältäni palatakseni rikospaikalle.

”Tuossa on hehtaarikaupalla ruista ja tuossa stereot millä soittaa rokkia”, isäni ärisi.

Mutta mikään ei ole estänyt minua palaamasta Turkuun, lukemattomia kertoja. 

Kouluikäisenä aloin käydä vierailuilla Siru-tätini luona. Istahdin Loimaalla lättähatun kyytiin ja puristin pientä pahvista lippua kädessäni, kunnes nousin Turussa junasta ja kävelimme Sirun kanssa Yliopistonkadun asuntoon.

Teimme sieltä tarkasti kohdennettuja iskuja haluamiini kohteisiin. Kaupalliset himoni kohdistuivat Kiina-kauppaan, Tiimariin sekä Kristilliseen kirjakauppaan, josta sai hienoja kiiltokuvia.

Lisäksi vaadin päästä vähintäänkin Tuomiokirkkoon, mielellään myös Turun Linnaan.

Kirkossa minua kiehtoivat erityisesti siellä makaavien merkkihenkilöiden sarkofagit. En päässyt yli ajatuksesta, että kirstujen alla oli ehkä oikeita luita.

Nautin kirkon tuoksusta ja järkähtämättömyydestä. Jollain oudolla tavalla koin siellä tuttuutta; kuin olisin palannut maailmaan missä en koskaan ollut käynyt.

Sama tunne vangitsi Turun linnassa, jossa jumitin sen ikkunan edessä, missä väitettiin vankien istuneen ja hiertäneen kyynerpäillään kiveen kolot.

Tämä on ehkä tyypillistä oikein vanhoille kaupungeille: Turku on Suomen Rooma, missä historia on osa jokapäiväistä elämää. Ei tarvitse kuin istahtaa jokivarteen, tai vaeltaa vaikkapa Ett Hemin suuntaan, ja on välittömästi immersoitunut vuosisatojen takaiseen elämään.

Kävimme Turussa jatkuvasti myös serkkujeni ja muiden sukulaisten kutsumana. Matka täytekakkujen ja riehumisen ääreen tehtiin niin usein, että osaisin luultavasti luetteloida ulkomuistista jokaisen reitin varrella olleen talon ja kadunkulman. 

Sittemmin myös opiskelin Turussa, ja sain elämäni ensimmäisen oikean toimittajan työn City-lehden toimituksesta. 

(Joten tulkoon tässä sanotuksi, että olen hieman katkera kollegalleni Aki Linnanahteelle, joka tuosta vain omi Turun omakseen, vaikka minä olin täällä ensin! Ennen kuin Aki oli syntynytkään!).

Turulla on erityiskyky, jota ei ole läheskään kaikilla kaupungeilla: se herättää reaktioita. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan Turkua joko vihataan (vaikea toki ymmärtää miksi), tai siitä puhutaan rakastuneesti soperrellen. 

Se on paljon tässä ärsykkeiden tukahduttamassa maailmassa.

Omat tunteeni Turkua kohtaan ovat haikeat ja kaipuun täyttämät. En ole tippaakaan nostalgikko, mutta Turussa minusta tulee sellainen. Heti. Olen kuin V.A. Koskenniemen klassisen runon alkusäkeen vallassa, unessa useasti sinun kaduillas.

Kun kuljen Turussa, koen siis astelevani kuin omassa unessani. Silmieni edessä vyöryvät muistot serkkujen syntymäpäiviltä, opiskeluvuosien loputtomista bileistä, City-lehden vuosista, lastenteatterin näytöksistä (Pomppo, sininen ilmapallo Kaupunginteatterissa sai minut päiviksi sekavaan mielentilaan) ja lopulta hullu rakastuminen, joka muutti koko elämäni.

Kaikki tämä on tallentuneena kadunkulmiin, paikkoihin jotka ovat täsmälleen samanlaisia kuin silloin ennen, paikkoihin joita ei enää ole, muistoihin jotka ovat, aina kunnes eivät enää ole.

Ja silti ne ovat, ikuisesti ja aina.

City-lehden toimittajan roolissa kolusin kaupungin baareja ja kahviloita nohevana läpi, ja laadin ”Kaupungin paras”-listauksia, joista vahvimmin mieleeni on jäänyt ”Kaupungin paras kylpysaippua”-palkinto, jonka sai jokin edesmennyt sisustusliike.

Samassa hengessä suosittelen nyt sinulle viittä paikkaa, jotka ovat jättäneet jäljen:

Hannikaisen olutravintola
Jos sydämesi sykkii 90-luvun baarikulttuurille, astu tähän aikakoneeseen. Loosheja, rakastettavalla tavalla nuhjuiset nurkat, ja – kyllä – kolikoilla toimiva CD-levari. Kirjoja ja pelejä. Unohdat kännykän, kun taustalla soi Don Huonot.

Mature Möbel
Vintagen ja kirppiskamojen rakastajalle liike, joka voisi sijaita Tukholmassa (tämä on suurin kohteliaisuus, jonka osaan antaa). Erittäin laadukkaasti kuratoitu kokoelma huonekaluja, taidetta ja esineistöä.

Kesärauha
Ihmisen kokoinen festivaali Linnanpuistossa. Hipstereiden suosima juhla niille, joille Ruisrock tuntuu liian isolta. Onnistuu tavoittamaan ripauksen vanhanajan hippihenkeä, ja esiintyjäkaarti on huolella valittua tavaraa indien ja mainstreamin välitilasta.

Maire Husso
Upeassa, (ehkä?) alkuperäisasussaan oleva alusvaateliike Eerikinkadulla. Kauniit, puiset kalusteet ja vitriinit, joissa pitsit ja satiinit ovat sievästi esillä. Ja sinua palvellaan!

Luostarinmäki
Niin - Turku on Suomen Rooma, jossa historia on läsnä joka hetkessä. Luostarinmäellä voi immersoitua 200 vuoden takaiseen kaupunkielämään. Terva tuoksuu ja kaiho yksinkertaiseen elämään syttyy.