Herkuttelumatkalle ruokakaupunki Turkuun

Turussa elämä vaan maistuu vähän paremmalta – eikä ihme, kun katsoo kaupungin ravintolatarjontaa. Kurkkaa alta vinkit herkuttelumatkalle, tulit sitten yksin, kaksin tai koko perheen voimin.

Jaa sivu

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Palkitut & suositut – ja ihan syystä

Kaskis on edelleen kaupungin kovin. Michelin-tähdellä palkittu ravintola suosii lähiruokaa ja keskittyy sesonkeihin. Kokit Erik ja Simo käyvät toisinaan keräämässä ainekset lähimetsistä itse.

Smör on tunnettu moderneista skandinaavisista mauistaan, ja menussa on panostettu pohjoismaisiin raaka-aineisiin. Ravintola sai ansaitusti Michelin-tähden vuonna 2024.

Mami on monen mielestä Turun paras – ravintolaäänestysten kestomenestyjä sanoo olevansa trendivapaa. Ehkäpä siinä suosion salaisuus?

Bistrotunnelmaa

Viinihuone Vinossa Yksi Turun ihanimmista, Vähätorin sisäpihalla sijaitseva kodikas ravintola lupailee rentoa meininkiä hyvien viinien parissa – ilman turhaa pönötystä.

Vive on vastikään Kauppahallista Kristiinankadulle muuttanut bistrohenkinen ravintola. Se tarjoilee rentoa “fun dining” -tyylistä, skandinaavishenkistä ruokaa, jossa painottuvat sesongin maut, paikalliset/laadukkaat raaka-aineet ja luova kokkaaminen.

Aune on sympaattinen gastropub, jonka turkulaiset ovat ottaneet ilolla omakseen. Ravintola luottaa burgerien ja herkullisten tapasten voimaan – ja mitä sitä hyvää reseptiä muuttamaan.

Tintå on fuusioravintola kenties kaupungin kauneimmalla paikalla. Gourmet-pitsoistaan ja laajasta viinilistastaan tunnettu ravintola on niin paikallisten kuin turistien suosikki, vuosi toisensa jälkeen.

Tori’o on yksi Turun kauppatorin paviljonkiravintoloista. Mutkaton menu saa inspiraationsa torikauppiaiden antimista yhdistellen niihin maailman makuja. Tarjolla arkipäivisin lounasta ja illalla houkutteleva à la carte.

 

Vegempää menoa

Kuori on jo lähes klassikko Turun ravintolakentässä. Innovatiivisella otteella kasvisruokaa tarjoileva ravintola on tunnettu paitsi hyvästä ruoasta myös hyvästä fiiliksestä.

Roots Kitchen on lounasruokailijoiden kestosuosikki, joka on tarjoillut turkulaisille kasvisruokaa kauppahallissa jo vuodesta 2014. Ruoka on taatusti aina yhtä hyvää – niin lounaalla kuin viikonlopun brunssillakin.

 

 

 

Makuja maailmalta

Rioni vie georgialaisten makujen maailmaan. Mehevät lihapadat, herkulliset kasvislautaset ja kerrassaan vaikuttavat annoskoot ovat ravintolan tavaramerkki.

Karu on aasialaisiin makuihin erikoistunut ravintola, jonka listalta löytyy mereneläviä, lihaa, kasviksia ja tietenkin sushia ja sashimia. Annokset ovat jaettavia, ja laadukas juomalista kruunaa elämyksen.

Yum Bao saa inspiraationsa aasialaisista ja kansainvälisistä trendeistä todellisen fuusiokeittiön henkeen. Alun perin Kirkkopuiston terassille kehitetty, huikean suosion saavuttanut konsepti palvelee herkkusuita nyt myös Kupittaalla.

Cafe Chingon on kahvila ja lounasravintola, joka tarjoilee autenttisia meksikolaisia makuja Kauppahallissa. Heiltä voit ostaa myös vastapaahdettuja erikoiskahveja kotona keitettäväksi. 

Maneerat on Turun thai-ravintoloiden kestosuosikki – aivan ansaitusti. Takuuvarma valinta joka kerta, niin lounaalla kuin illallisellakin.

 

Ei mitä tahansa lättyä

Pub Niskan peltileivät hurmaavat vaativammankin herkuttelijan. Salakuljettaja Algot Niskan mukaan nimetyn ravintolan listalta löytyy pitsojen lisäksi myös ruokaisia salaatteja.

Via Tribunali tarjoilee napolilaistyylistä napolilaisella pitsauunilla paistettua pitsaa. Sijainti historiallisesti merkittävässä Pinellan paviljonkirakennuksessa kruunaa elämyksen.

Pizzeria 450 °C lumoaa napolilaisella artesaanipitsalla – pohjasta rapealla, sisältä pehmeällä. Ravintola on mukana Top 50 Pizza Europe -listalla, jonne valitaan parhaat Italian ulkopuoliset pizzeriat.

Sotto Pizza & Bar on noussut nopeasti huimaan suosioon. Napolilaistyyppisten pitsojen valikoima on suppea, mutta sitäkin herkullisempi.

Uuni-pizzerialla on jo useampi ravintola ympäri Turkua ja lähiseutua. Omien sanojensa mukaan ravintola tarjoaa New Nordic Style -pitsaa – napolilaista pohjoismaisilla vaikutteilla.

Lasten maun mukaan

Ravintola Panini Vähätorin laidalla toivottaa koko perheen italialaiseen tyyliin tervetulleeksi notkuvien pöytien ääreen. Lasten omalta listalta löytyvät mm. ikisuosikit pasta bolognese sekä lasten suosikkipitsat.

 

Saariston makuja

Ravintola Göranin saaristolaispöytä on klassikko. Herkuttele viikonloppuna pitkän kaavan mukaan ison pöydän antimilla tai pistäydy kalakeitolla lounasaikaan. Molemmat ovat nappivalinta. 

Ravintola OOBU lupaa tuoda saariston kaupunkiin ja tarjoaa raikkaita saaristolaisruokia Aurajoen rannassa. Kalaruokien lisäksi listalta löytyy mm. lammasta ja kasviksia monessa eri muodossa.

Herkkunuotta ihastuttaa kauppahallin lounasruokailijat paitsi mahtavilla mauilla myös aina rempseällä palvelulla. Taidolla valmistettujen kala-annosten ohella suosittu on joka keskiviikko listalta löytyvä rapuburger.

S. Wallin, kauppahallin toinen kalamyymälä ja lounasbistro, loihtii lautaselle monipuolisia kalaherkkuja, takuulla tuoreista raaka-aineista. Jos mielesi tekee kunnon kalakeittoa, ota suunnaksi Wallin.

Estelle on elegantti ravintola jokirannassa. Avotulella toimivassa grillissä valmistetaan korkealuokkaisia pihvejä sekä kauden kala- ja kasvisannoksia. 

Tie vie viinille

Viinille on Turun vanhin täysin viineihin keskittynyt ravintola – ja Suomen paras viinibaari 2023! Laajan viinilistan lisäksi tarjolla on toki myös herkullisia tapaksia, ja kaikki tarjoillaan käsittämättömän asiantuntevan palvelun kera.

Vinho on rento viinibaari Martin kaupunginosassa. Huikean kattava viinilista ja herkulliset suolaiset syötävät houkuttelevat kilistelemään yksin, kaksin tai isommalla porukalla.

Veistämön valikoimista löytyy boutique-maahantuojien pientuottajaviinejä, paikallisia pienpanimo-oluita ja kansainvälisiä klassikoita. Ravintolassa järjestetään myös erilaisia tapahtumia – kuten lukupiirejä ja askarteluiltoja.

Viinihuone Vinossa Vähätorin laidalla sisäpihalla sijaitseva kodikas ravintola lupailee rentoa meininkiä hyvien viinien parissa – ilman turhaa pönötystä.


Entäpä kahvilat?

Jos ruoan sijaan haet tunnelmallista kahvilaa, kaupunki on niitä pullollaan. 

Julkaistu | Päivitetty