Mitä tehdä Turussa Ruisrockin aikaan? x 9

Tulossa Ruissiin? Mahtavaa! Ennen kuin kiirehdit päättömästi kohti Via Dolorosaa, lukaise nopsaan tästä, mitä kaikkea tässä mainiossa festarikaupungissa voi ja kannattaa tehdä Ruissi-viikonlopun aikana.

Jaa sivu

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

1Päivä käyntiin brunssilla

Festariviikonloppu on ehdottoman suositeltavaa aloittaa pitkän kaavan mukaan brunssilla. Keikkojen väliä jaksaa juosta huomattavasti sutjakkaammin täydellä vatsalla, ja brunssin äärellä voi samalla kerrata päivän esiintyjälistausta ja aikatauluja (eli kiistellä siitä, kenen suosikkiartistin keikkaa ei ainakaan missata). 

Eli minne? Herkkuja täyteen ladattuja brunssipöytiä löydät Turusta ainakin M Kitchen & Cafesta, Tårgetista sekä Logomosta. Vai houkuttelisiko yksi lautasellinen kaikkea spessua? Anniskelukahvila Tiirikkalan brunssilautanen on hallittu vaihtoehto perinteiselle buffetille, eikä itseään tarvitse vetää ihan ähkyyn.

Lue lisää Turun parhaista brunssipaikoista alla olevasta linkistä.

2Rennosti syömään

Nukuitte sitten brunssin ohi? Niinpä tietysti. Jos ilta venyi pitkään, aamulla on ihan ok nukkua myöhään. Ennen festarialueelle siirtymistä pitäisi kuitenkin tankata jonkinmoista evään tynkää, mutta lähistön ruokapaikoista ei löydy kokemusta. Mihis tääl pitäs mennä?

Festariviikonloppuna syödään rennosti mutta runsaasti. Rantakertun hampparibuffasta ei koskaan kuule kenenkään kieltäytyvän, ja pizzanhimoisia kansalaisia palvelevat ainakin Panini, Dennis, Sergio’s sekä Gustavo. Rehellisen hyvää safkaa, jonka voimin jaksaa vääntää itsensä takaisin festarialueelle.

3Etkot jokirannassa

Turkulaisille jokirantafiilistely on ihan peruskauraa, mutta ulkopaikkakuntalaisille se on ihanan uusi kokemus. Ennen festarialueelle suuntaamista onkin syytä pyhittää hetki jokirannassa istuskelulle. 

Pyllyt voi painaa huoletta just sinne, minne aurinko sillä hetkellä parhaiten sattuu paistamaan. Samalla voi kiistellä siitä, kumpi nyt olikaan se "toispuol" ja kumpi "tälpual jokke". Käteen tietty kylmä juoma tai vaikka jätskitötterö, ja se on sillä hyvä. Matkakaiuttimesta toki heruu plussapisteitä – ja hyvästä seurasta tuplat.

PS. "Tälpuol" on Tuomiokirkon puoli ja "toispuol" on Turun linna, ettäs tiedät.

4Shoppailua

Puuttuuko pääpäivän Ruissi-lookista vielä viimeistelevä tekijä? Kärsivätkö aurinkolasit yllättävää damagea vai iskikö yllättävä tarve tiimiasuille? Nou hätä! Turun keskustan kaupat ja putiikit pelastavat viime hetken asukriiseiltä.

Jos kaipaat katseita kääntävää tyyliä, PUF Design Marketin (Forum Kortteli, Linnankatu 9–11) uniikista kotimaisen designin herkkuvalikoimasta on hyvä aloittaa. Koruvalikoima on Turun paras, ihan vaan vinkkinä. Ja kotopuolessa ihastuvat, kun asustat loppukesän kaikki outfittisi kasuaalin sporttisilla ÅBO-tennissukilla. 

Eikö nappaa? Suuntaa naapuriin. Hansakortteli tarjoilee kaikki tutut ketjuliikkeet, joten vaihtoehtoja löytyy. Samalla reissulla hoituu muuten viime hetken tilpehöörihankinnatkin, laastareista vesipulloon ja matkaeväs-roiskeläppään.

5Lånalla laineille

Mitä tehdä sillä välin, kun ensimmäinen suosikkiartisti ei aloita vielä tunteihin, mutta aikaa pitää saada kulumaan? Låna on hauska tapa startata festaripäivä ja tutustua samalla vähän Turkuun. Omalla piknik-veneellä pääsee lipumaan pehmeästi pitkin Aurajokea, ja reitin saa määrätä täysin itse. Laineille voi hypätä koko festariköörin voimin, sillä kyytiin mahtuu 2–8 henkilöä.

SintonicinKupin ja Kipon kyydissä voi bongailla Aurajoen kansallismaisemien hulppeita nähtävyyksiä, mutustaa vähän evästä ja laittaa Spotifyn Ruisrock-listan pauhaamaan Bluetoothin kautta.

Varaa vene netissä (fiksua) tai kävele suoraan paikan päälle (rohkeaa).

6Jatkot jokilaivoilla

Kesän kaunein lause kuuluu: ”Mennäänks jokilaivoil?”

Vaikka paikalliset saavat nauttia näistä kelluvista baareista loputtomasti, ei niihin kyllästy ikinä. Tätä maagista vetovoimaa eivät edes turkulaiset osaa selittää. Parhaat kesäillat vain tuntuvat aina päättyvän jokilaivoille – varsinkin Donnalle. Ruissin festaribussista rantautuessa loppuillan suunnitelma onkin varsin selkeä: jokilaivajatkot.

7Vuokravene alle

Menivätkö festariliput ohi tänä vuonna? Vaikka paikan päälle ei konkreettisesti pääsisi krebaamaan, keinoja viihtymiseen löytyy. Viime vuoden Sorsa-tempaus oli kyllä hulvaton, mutta välttäkää silti sitä. Vuokratkaa mieluummin kavereiden kanssa moottorivene ja hurauttakaa sillä vesiteitse Ruissaloon tai vaikka päiväretkelle Naantaliin. Buster Rentin vuokraveneellä voi lähteä matkaan kätsysti suoraan vaikka jokirannan vierasvenesatamasta. Åboriginaali approves!

8Museot ja galleriat

Turkua kelpaa kehua sen mielettömän hyvästä museo- ja galleriatarjonnasta. Melkeinpä kaikki kohteet ovat ydinkeskustan alueella, joten niihin voi poiketa vaikka ohikulkumatkalla jokiranta-etkoille tai ennen kotiinpaluuta Onnibussia odotellessa. Keskustan mahtavaan museovalikoimaan kuuluvat esim. Turun taidemuseo, Sibelius-museo, Wam, Aboa Vetus & Ars Nova ja Apteekkimuseo & Qwenselin talo. Siitä sitten valkkaamaan.

Entäpä ne galleriat? Aninkaistenkadulta muutama porrasaskelma alaspäin, ja voit törmätä aloittelevan nykytaiteilijan ensimmäiseen näyttelyyn B-galleriassa. Liikutko jokirannassa? Kohtaa kiehtova nykytaidetila Titanik sekä taidegrafiikan herkkuihin painottuva Galleria Joella. ​​​​​​​

Lisää Turun mahtavasta museotarjonnasta löydät alla olevasta linkistä.

9Päiväretki Naantaliin

Naantali on niin lähellä, että olisi hulluuden huipentuma jättää käymättä siellä, jos kerran Turkuun asti matkaa. Ihanan kesäkaupungin kuvankaunis ympäristö pastellinvärisine puutaloineen ja sympaattisine kahviloineen hellii väsynyttä festarisielua ihan kympillä.

Pro tip: pystyttäkää piknik Nunnalahden uimarannalle ja pulahtakaa meressä. Myös Kuparivuorelle kannattaa kivuta (jos kunto sallii) katsastamaan Naantalin ylle aukeavat maisemat. Sieltä saa napattua aika mehevät kuvat ja storyt Instagramiin.

Lisää kovia Naantali-vinkkejä? Klikkaa linkkiä!

Julkaistu | Päivitetty