Luonnonrauhaa ja luontopolkuja Turun seudulla

Turussa kaikki on lähellä ja kaupungin sykkeestä on yllättävän lyhyt matka luonnonrauhaan. Helposti saavutettavat läheiset luontokohteet houkuttelevat esimerkiksi patikoimaan pitkospuille, sukeltamaan luolan uumeniin ja nauttimaan upeista merimaisemista. Poimi tästä mainiot vinkit luontoelämyksiin ja lähde hengittelemään raitista ilmaa kaupungin ympärillä levittäytyvään luontoon!

Jaa sivu

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Ruissalo

Mikä on paikallisten ihana ikisuosikki ja turkulaisten oma takapiha? No tietysti Ruissalo – Ruisrockin, mielenrauhan ja pitsihuviloiden tyyssija. Ruissalo ei varsinaisesti esittelyjä kaipaa, mutta toisaalta se on kaikkien esittelyjen arvoinen. Ruissalossa on monta kivaa kohdetta luonnosta nauttimiseen ja siitä riittää iloa useammallekin päivälle!

Tossua toisen eteen

Ruissalo on Natura-luonnonsuojelualuetta. Saaren luonnonsuojelullisesti arvokkaisiin tammimetsiin, kosteisiin saniaislehtoihin, kuiviin rinnelehtoihin ja alueen monipuoliseen eläimistöön pääset tutustumaan erilaisilla luontopoluilla.
Anna jalkojen tehdä työtä ja mielen levätä!

Ruissalo on myös kulttuurihistorialtaan arvokas ja monipuolinen alue. Saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun tutustut alueen kulttuurikuntoilureitteihin – 9,5 kilometriä pitkään Kuuvan reittiin ja 8,7 kilometriä pitkään Kansanpuiston reittiin.

Perinteikäs poluntallaaja saa luontopoluille mukaansa vanhan kunnon paperisen reittikartan esimerkiksi​​​​​​​ Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan Ruissalo-infosta. Sähköinen kartta löytyy maksuttomasta Citynomadi-mobiilisovelluksesta.

Kuva Jyri Aerikkala

Saaristotunnelmaa Turussa

Pakene kaupungin vilinää Kuuvannokkaan, joka tarjoaa ihanteelliset puitteet niin päivän paistatteluun kuin illan ihasteluunkin. Kallioiselta niemenkärjeltä avautuva maisema Airiston selälle kutsuu viihtymään merellisissä tunnelmissa. Pakkaa mukaan retkikeitin, termospullo, hyvä kirja, kamera tai vaikkapa kiikarit Ruissalon lähiluodoilla pesivien saaristolintujen bongailuun. Kuuvannokassa kaikilla on hymy huulilla, eikä syyttä!
Kesäkaudella kannattaa ehdottomasti poiketa kupposelle kuumaa tai lasilliselle kylmää myös suloiseen Villa Kuuvan kesäkahvilaan. Herkkuhetki pitsihuvilan puutarhassa on täydellisen kesäpäivän synonyymi.

Kuvat Jyri Aerikkala

Ruissalo meloen

Muistathan, että valtaosa Ruissalosta on luonnonsuojelualuetta. Pidäthän siis koirat hihnassa, kuljet vain merkityillä reiteillä ja annat luonnolle sen ansaitseman rauhan.

Ruissalon henkeäsalpaaviin maisemiin kannattaa tutustua myös mereltä käsin! Osallistu vaikkapa merimelonnan alkeiskurssille  ja hurahda Saaristomeren upeisiin maisemiin.

Paras aika vierailla:
Sopu sijaa antaa, Ruissalossakin. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa kuitenkin ajoittaa retki arkipäivään, jolloin nautiskelijoita saattaa olla liikkeellä vähemmän. Talvisin luontopolut ja kalliot saattavat olla liukkaita.

Miten sinne pääsee:
Turun keskustasta pääsee Ruissaloon Fölin bussilla numero 8 tai omalla autolla. Kuuvannokkaan mentäessä viimeinen kilometri parkkipaikalta niemenkärkeen on kuljettava jalan. Ruissaloon kannattaa ehdottomasti lähteä myös pyörällä, sillä upeissa maisemissa polkeminen palkitsee. Kansanpuistossa on Föli-fillareiden parkki. Kesäkaudella Ruissaloon liikennöi myös Fölin vesibussi.

Luolavuoren luola

Luolavuoren kaupunginosassa komeilevat Luolavuoren kalliot, joiden uumenissa sijaitsee salaperäinen Luolavuoren luolasto. Tämän luonnonmuistomerkiksi määritellyn sykähdyttävän luolan olemassaolosta tietävät vain harvat ja vielä harvemmat uskaltautuvat syvälle sen uumeniin.

Luolan kolmionmallinen suuri suu johdattaa luolan avaraan eteishalliin, johon tutustuminen riittää kokemukseksi jo varsin monelle, mutta rohkeimmat voivat lähteä tutkimusretkelle eteishallin perältä lähtevään ahtaaseen käytävään. Pidemmälle kömmittäessä luolaston käytävät ja onkalot kapenevat ja jännitys tiivistyy. Otsalampun valaistessa luolaston pimeitä ja ahtaita käytäviä ei voi olla ajattelematta paikan ainutlaatuisuutta eikä oman sydämensykkeen kiihtyvää tahtia.

Muista! Pakkaa mukaan otsalamppu, ryömimiseen soveltuvat vaatteet ja kengät sekä aimo annos rohkeutta ja reipasta retkimieltä. Älä lähde luolaretkelle yksin, vaan ota aina luolan suulle ja sisälle luolaan kaveri hätätapauksia varten!

Paras aika vierailla:
Luolan suu on kivisessä rinteessä, joka saattaa talvisin olla liukas.
​​​​​​​
Miten sinne pääsee:
Luolavuoren luola sijaitsee Luolavuoren ja Ispoisten kaupunginosien rajalla Luolavuoren kalliolla. Matkaa sinne on Turun kauppatorilta vain nelisen kilometriä, joten sinne pääsee hyvin esimerkiksi pyörällä tai Fölin bussilla numero 18. Omalla autolla saapuvat voivat pysäköidä Luolavuoren kuntoradan parkkipaikalle Luolavuorenpolulle.

Kuva Saara Kemppi

Meloen halki kansallismaiseman

Aurajokisäätiön toiminnan tavoitteena on ekologisesti terve ja maisemallisesti ja virkistyksellisesti arvokas Aurajoki!

Aurajoelta käsin Turku näyttäytyy täysin eri perspektiivissä kuin mihin on totuttu! Vuokraa kanootti tai kajakki Halistenkoskelta ja lähde yläjuoksulle ihailemaan maaseutumaista tunnelmaa. Välillä kannattaa myös rantautua herkuttelemaan eväitä Aurajokilaakson kansallismaisemaan ja yhteen Suomen vanhimmista kulttuurimaisemista. Anna virran viedä ja nauti upeasta Aurajoesta ja jokiluonnon kauneudesta yksin, kaksin, perheen kesken tai isommallakin porukalla.

Paras aika vierailla: Aurajokisäätiön kanoottivuokraus avoinna kesäkaudella.

Miten sinne pääsee: Aurajokisäätiö vuokraa kanootteja Myllärintalolla, osoitteessa Valkkimyllynkuja 2. Matkaa Myllärintalolle on Turun kauppatorilta vain n. 3,8 km, joten pääset sinne esimerkiksi pyörällä tai Fölin bussilla. Omalla autolla saapuvat voivat pysäköidä Myllärintalon parkkipaikalle.

Kuva Aurajokisäätiö

Kuusiston Linnanrauniot

Kaarinan Kuusistossa astelet katolisen kirkon piispojen jalanjäljillä, sillä vielä keskiajalla Kuusistossa sijaitsi piispan linna. Uskonpuhdistuksen jälkeen kuningas Kustaa Vaasa määräsi linnan purettavaksi ja upeasta linnasta jäivät jäljelle vain rauniot, jotka nykyään kutsuvat päiväkahville termospullon ja kameran kera. Kuusiston linnanraunioilla ja läheisellä Kappelinmäen luontopolulla historia ja luonto kietoutuvat toisiinsa.
Linnanraunioille on täysin vapaa pääsy ja alueella on myös nuotiopaikka, ulkovessa ja helppokulkuinen sähkövessa käytössä toukokuusta lokakuun loppuun.
​​​​​​​
Jo aikoinaan kierrätys oli kunniassa – puretun Kuusiston linnan kiviä on mahdollisesti käytetty Turun Linnan rakentamisessa.

Paras aika vierailla: Sulan maan aikaan, sillä raunioilla ja luontopoluilla ei ole talvikunnossapitoa.
​​​​​​​
Miten sinne pääsee: Kuusiston linnanraunioille on Turun keskustasta matkaa n. 18 kilometriä. Pääset sinne Fölin bussilla, polkupyörällä tai omalla autolla. Pysäköintialueelta on raunioille matkaa n. 700 metriä.

Ihmeellinen Pirunpelto

Nunnavuoren laelta avautuvat kauniit näkymät Turun ylle!

Nunnavuorella Runosmäessä komeilee noin 100 metriä pitkä ja 50 metriä leveä pirunpelto eli muinaisranta. Tuo näyttävä, paikoin yli kolmen metrin paksuinen kiviröykkiö on muodostunut yli 7500 vuotta sitten meren muovatessa kiviä mahtavilla voimillaan. Näyttävä kivimeri on kelpo retkikohde. Runosmäen syleilyyn piiloutuneet meren pyöristämät kivenlohkareet muistuttavat ammoisista ajoista ja ihmisen pienuudesta luonnon mahtavien voimien edessä.

Paras aika vierailla: Kivimeri on parhaimmillaan sulan maan aikaan. Märkinä kivet saattavat olla liukkaita.

​​​​​​​Miten sinne pääsee: Turun keskustasta on matkaa Nunnavuoren pirunpellolle noin 5 km. Pääset sinne keskustasta Fölin bussilla numero 18. Omalla autolla kuljettaessa voit jättää auton Nunnavuoren kuntoreitin parkkipaikalle. Pirunpelto sijaitsee kuntoreitin keskellä, joten voit näppärästi poiketa sinne myös kesken lenkin.

Kuva Saara Kemppi

Kuhankuonon retkeilyreitit

Kuhankuonon retkeilyreitistö tarjoaa miltei 200 kilometriä opastettuja polkuja taukopaikkoineen kenen tahansa innokkaan kuljettavaksi. Reittien pituudet vaihtelevat vain muutamasta kilometristä useisiin kymmeniin kilometreihin ja ne kattavat varsinaissuomalaisen luonnon koko komeudessaan Saaristomerestä sisämaan harjuihin ja ikimetsiin. Eri pituiset reitit vaihtelevat myös vaativuustasoltaan. Valitse itsellesi sopiva reitti kuntosi ja toiveidesi mukaan ja samoile esimerkiksi Vaskijärven luonnonpuistossa, Kurjenrahkan kansallispuistossa ja siihen kuuluvassa Pukkipalon aarnimetsässä. Yli 50 000 vuosittaista kävijää eivät voi olla väärässä – täällä et voi olla nauttimatta! Mikään ei voita nokipannukahvin tuoksua luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa.

Paras aika vierailla: Luonnosta voi nauttia mihin vuodenaikaan tahansa. Muistathan kuitenkin, että talvikaudella polut saattavat olla liukkaita!

Miten sinne pääsee: Reittejä ja lähtöpaikkoja on useita! Katso bussireitit ja -aikataulut Fölin reittioppaasta

 Kuva Jyri Aerikkala

Sadunomaista tunnelmaa alppiruusipuistossa

Päiväkävely alppiruusupuistossa kukinta-aikaan on kuin kävelisi satukirjan sivuilla! 4,5 hehtaarin suuruinen mäntyvaltainen kangasmetsä kätkee sisäänsä noin 1600 alppiruusua, muratteja, köynnöshortensioita, kärhöjä, sypressejä, suopursuja, maariankämmekkää, tupasvillaa ja saniaisia. Metsän läpi kulkee sorapintaisia polkuja, joiden varrella on myös penkkejä. Istahda ihailemaan upeaa näkyä ja nauttimaan taianomaisesta tunnelmasta. Tämä henkeäsalpaavan kaunis ja ihanalta tuoksuva puisto on niittänyt mainetta myös Vuoden retkipaikka -äänestyksessä. Alppiruusujen kukinta-aika voi vaihdella hieman, mutta ajoittuu yleensä toukokuun lopulta juhannuksen tienoille. Lämpiminä keväinä kukinta alkaa aiemmin ja saattaa jäädä lyhyemmäksi kuin viileämpinä keväinä. Alppiruusupuiston yhteydessä toimii myös pieni kesäkahvila.
​​​​​​​
+ Voit ostaa puistoon myös oman alppiruusun Osta oma alppiruusu –kampanjasta ja istuttaa ruusun Raision kaupungin järjestämässä istutustapahtumassa. Samalla edistät puiston monimuotoisuutta ja kauneutta.
​​​​​​​
Paras aika vierailla? Kauneimmillaan alppiruusupuisto on ehdottomasti alppiruusujen kukinta-aikaan, mutta kannattaa metsän rauhoittavaan tunnelmaan hakeutua muulloinkin.
​​​​​​​
Miten sinne pääsee? Alppiruusupuisto sijaitsee Raisiossa, osoitteessa Kirkkoväärtinkuja 20. Turun keskustasta sinne pääsee Fölin busseilla numero 6, 7 ja 220. Omalla autolla saapuville puiston vieressä on parkkipaikka.

Kuva Jyri Aerikkala

Pomponrahkan poluilla

Anna pitkospuiden johdattaa ja Pomponrahkan yllättää.

Ei uskoisi, että vain kivenheiton päässä kaupungin vilinästä avautuu uskomattoman monimuotoinen kohosuo, jossa kasvaa useita harvinaisia kasveja, uhanalaisia sammalia, hämähäkkilajeja ja luteita sekä rikas perhoslajisto. Mutta usko pois – totta se on! Pomponrahkasta ja pohjoisemmasta Isosuosta muodostuva Pomponrahkan suoalue on kuin pala erämaata olisi eksynyt kaupunkiin. Tämän helposti saavutettavan lähiretkikohteen ympyräreitti on vain vähän alle kaksi kilometriä pitkä, joten suon rauhaan ehtii nollaamaan mainiosti vaikka arki-iltana. Patikkapolku on hyvin erottuva, joten täällä voit huoletta keskittyä suunnistamisen sijaan nauttimaan luonnon tuoksuista ja ihailemaan kukkivia suopursuja ja tupasvillan haituvia.

Paras aika vierailla? Talvella pitkospuut saattavat olla liukkaita.

Miten sinne pääsee? Turun keskustasta on Pomponrahkalle matkaa 7,4 kilometriä. Pääset sinne esimerkiksi polkupyörällä tai Fölin busseilla. Omalla autolla kulkevat voivat pysäköidä Vahdontie 27:n kohdalta kääntyvän hiekkatien varrella olevalle parkkipaikalle.

Kuva 1 Jyri Aerikkala ja kuvat 2-3 Saara Kemppi

Poikkea piknikille Katariinanlaaksoon

Eteläisessä Turussa, lähellä Kaarinan rajaa sijaitsevalla luonnonsuojelualueella komeilevat runsaina esiintyvät vanhat jalopuut ja lehtometsäistä maisemaa hallitsevat useat isot siirtolohkareet. Kompakti Katariinanlaakson alue kätkee sisäänsä noin kaksi kilometriä pitkän, osin esteettömän luontopolun, kaksi näköalakalliota merellisillä maisemilla ja vaihtelevaa luontoa lehdoista kuusikoihin ja Rauvolanlahden rantaniittyihin. Monipuolisen luonnon lisäksi Katariinanlaakso huokuu historiaa. Aivan luontopolun vieressä, kolmihaaraisen tammen juurella on nimittäin laakea isohko siirtolohkare, jonka äärellä jo Turun linnassa vuosina 1556–1563 asunut Juhana-herttuan vaimo Katariina Jagellonica on käynyt hovinsa kanssa herkuttelemassa sunnuntai-piknikillä. Tätä mainiota piknik-perinnettä on syytä jatkaa, sillä hienompaa paikkaa päiväkahvittelulle saa hakemalla hakea!

Paras aika vierailla? Milloin tahansa.

Miten sinne pääsee? Turun keskustasta on matkaa Katariinanlaaksoon noin 6 kilometriä, joten sinne pääsee nopeasti ja näppärästi esimerkiksi polkupyörällä tai Fölin bussilla numero 13. Omalla autolla saapuvat voivat pysäköidä Rykmentintie 55:n tai Ansarikatu 3:n kohdalla oleville parkkipaikoille.

Kuva jyri Aerikkala

Pirunpesä ja Pallivaha

Pirunpesä on todiste luonnon mahtavista voimista ja ihmisen pienuudesta. Mykistävä paikka, joka jokaisen tulisi nähdä ja kokea!

Turun lentokentän kainalossa kohoaa korkeuksiin Suomen kolmanneksi suurin siirtolohkare, Pirunpesä. Pirunpesä on aikoinaan murtunut osiin ja lohkareet muodostavat alleen luolaston, jonka isoimmissa luolissa mahtuu kulkemaan. Tarinan mukaan siirtolohkareen suojissa on ammoisina aikoina asunut Piru. Jumala halusi karkottaa Pirun matkoihinsa ja antoi ukkosen halkaista kiven. Iskun jäljiltä suurin lohkare on haljennut keskeltä pystysuunnassa kahtia ja lohkareiden välissä on mykistävä, useita metrejä korkea suora rotko. Pirunpesälle on helppo poiketa, sillä sinne on tieltä matkaa vain noin 100 metriä. Lohkareen ympäri kävelee tarvittaessa vain muutamassa minuutissa, mutta erityisesti lapset viihtyvät luolissa ja onkaloissa helposti useammankin tunnin. Kannattaakin siis ehdottomasti pakata mukaan myös eväät ja tutustua tähän jylhään näkymään ja sitä ympäröivään metsään ihan rauhassa.

Toinen vierailun arvoinen siirtolohkare häviää Pirunpesälle korkeudessa, mutta ei suinkaan nimessä. Kymmenisen metriä korkean Pallivahan siirtolohkareen alkuosa viittaa sanaan ’pallo’ ja loppuosa on vanha kiveä tai kivenlohkaretta tarkoittava murresana. Tarinan mukaan tuon järkäleen on viskannut nykyiselle paikalleen läheisellä Nunnavuorella asunut jättiläinen ja sen suojissa on aikoinaan elellyt lainsuojattomia. Sittemmin tästä muinaisjäännökseksi määritellystä kivenjärkäleestä on tullut näkemisen arvoinen päiväretkikohde.

Paras aika vierailla: Talvella ja sadesäällä kivet saattavat olla liukkaita.

Miten sinne pääsee: Pirunpesä sijaitsee metsässä, noin 5,5 kilometrin päässä Turun kauppatorilta, Aerotien ja Aviatien risteyksen tuntumassa. Lähelle pääsee esimerkiksi Fölin busseilla ja polkupyörällä. Omalla autolla saapuvat voivat pysäköidä esimerkiksi Aerotien päähän. Tieltä on matkaa Pirunpesälle noin 100 m. Pallivaha sijaitsee aivan Pallivahan koulun läheisyydessä. Turun keskustasta sinne pääsee pyörällä tai Fölin bussilla numero 18 ja 13. Omalla autolla saapuvat voivat pysäköidä esimerkiksi Paltankadun varteen.

Kuva Saara Kemppi

Muista retkietiketti!

Muistathan kunnioittaa luontoa ja suosia merkittyjä reittejä. Tee tuli vain sallituille paikoille ja viethän roskat mukanasi. Otathan huomioon myös muut retkeilijät, sillä luonto kuuluu kaikille.

Ihania retkipäiviä!

Teksti Saara Kemppi. Kuvat Jyri Aerikkala (Instagram @aerijyr), Saara Kemppi, Aurajokisäätiö ja Visit Turku

Julkaistu | Päivitetty

Ei sua nää kiinnostais?